Tosiaan leipomiset saavat nyt odottaa jonkin aikaa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä nuorempi koirani juoksi auton eteen. Pika vauhtia koiraa sitten vauvan kanssa kohti eläinlääkäriä viemään. Aristusta vatsassa ja häntää ei kärsinyt nostella. Röntgenkuvista tai uä:stä ei löytynyt selitystä aristukselle. Nyt koira sitten kotona kipulääkityksellä ja seurataan jos tulee mitään erikoista oiretta.

Ensimmäisen yön ja eilisen päivän koira vain nukkui. Hieman kävi liikuskelemassa, jotta tarpeet onnistui (onneksi). Tänään on aamusta ollut jo enemmän oma itsensä, mutta kipeä näyttää olevan. Tosin varmaan lihakset on ainakin kipeät sellaisesta kolauksesta.

Mutta nyt siis leipomukset odottelee, kunhan vähän tästä järkytyksestä itsekin selviää. Onneksi taitaa näyttää siltä, että säikähdyksellä selvittiin, mutta vielä ei uskalla huokaista heloptuksesta.